Mietin usein, miten kiitollinen olen mahdollisuudesta opiskella.
Palauttelen sitä mieleen erityisesti silloin, kun tekemistä on paljon (lue: liikaa) tai oma aivokapasititeetti on muuten vaan kovilla.
Aluksi tuhahtelin läsnäolopakkoa vaativille opinnoille. Mietin, että kyllä ainakin meille vanhemmille opiskelijoille pitäisi antaa mahdollisuus hoitaa kaikki etänä. Eri paikkakunnalla asuvan, työssäkäyvän ja perheellisen ihmisen valmistuminen voi juuri tämän vuoksi venyä jopa useita vuosia. Siinä mielessä mahdollisimman joustava hybridi-toteutus olisi suotavaa. Toisaalta olisin jäänyt paljosta paitsi jos kaikki opiskelu tapahtuisi oman kodin sohvan nurkassa – tai vaihtelun vuoksi keittiön pöydän äärellä.
”Etänä tai ei, oma johtoajatus on se, että haluan oikeasti valmistua järkevän ajan puitteissa. Yksin en siihen pystyisi.”
Olen kiitollinen kaikille, jotka jollain tapaa mahdollistavat tämän minulle ja kulkevat matkassa mukana. Tiedostan, että olen monella tapaa onnekas. Sosiaaliset ja taloudelliset resurssit eivät ole itsestäänselvyys, ja harvemmin niitä on yllin kyllin.
Rakas tyttäreni voi aina mennä isälleen, jos minun täytyy yöpyä Jyväskylässä. Eksäni huolehtii myös tyttären harrastuskuskauksista nyt, kun minulla ei ole autoa. Minulle on aina ollut tärkeää, että vaikka aikuisten elämä muuttuu, lapsen elämän peruspilarit pysyisivät mahdollisimman samana.
Juttelemme myös teini-ikäisen tyttäreni kanssa opiskelusta. En nimittäin ole ainoa motivoitunut opiskelija perheessämme. Oppimisen psykologiaan pätee samat lainalaisuudet kouluasteesta riippumatta, kuten kannustus, rohkaiseva palaute ja oppimisen ilo. Laadin viime viikolla osana opintoja tuntisuunnitelman terveyttä edistävän ravitsemuksen oppitunnista kahdeksasluokkalaisille. Pohdin, ettei siitä kovin kummoinen tullut, mutta kun selostin sen tyttärelleni, hän kehui sitä ”tosi hyväksi”. Mikään ei ole niin voimaannuttavaa kuin myönteinen palaute teiniltä!
Nyksäni jaksaa (melko) hyvin kuunnella niitä suodattamattomiakin opiskelujuttuja ja hieroa päänahkaani. Vaikka olemme eri alalla, syntyy aiheista toisinaan hyviä keskusteluja. Joskus saan pitää ihan oman monologin ja hän kuuntelee tosi hienosti ja kiinnostuneena… Olen myös saanut käyttää hänen hotellipisteitään, kun olen yöpynyt Jyväskylässä.
Olen tutustunut uusiin ihmisiin opintojen kautta. Vaikka ihmissuhteet eivät ehkä muotoudu niin tiiviiksi kuin nuorena, olen saanut mieletöntä vertaistukea, hyviä nauruja ja mahdollisuuden oppia myös muilta. En edes odottanut tutustuvani kehenkään, mutta nyt koen, että kivoja tyyppejä kulkee matkassa mukana. Yhteiset lounaat olivat nuorena itsestäänselvyys, nyt viikon piristys.
Olen kiitollinen ystävistä ja tuttavista. Yksi pyytää lenkille, kun olen Jyväskylän suunnalla, toinen majoittaa minut tenttiä edeltäväksi yöksi ja saa minut nauramaan vedet silmissä. Yksi vinkkaa minulle työstä, joka voisi sopia opintojeni oheen. Yksi palauttaa puolestani kirjan kirjastoon, tarjoaa autoaan lainaan ja lähtee vesijuoksulenkille. Maratonpuhelulla voi aina paikata sitä, ettei ehdi nähdä niin usein kuin haluaisi. Myös opiskelun ympärillä pyörivä someyhteisö vahvistaa yhteisöllisyyden kokemusta.
Opiskelu tapahtuu enimmäkseen yksin. Yksin en tästä kuitenkaan selviäisi.
Puoli vuotta oli pelkkää etäopiskelua, niin kyllä se alkoi puuduttamaan. Taas kun kampukset aukesivat ja ympärillä alkoi olla ihmisiä, oli yhtä juhlaa.