Yliopistossa oppii hienoja sanoja, joilla voi sitten tehdä vaikutuksen muihin… (tai sitten ei).
@pitsilenkkarit
On aina jännittävää käyttää tyylilajina sarkasmia, mutta en keksinyt parempaakaan sitaattia kun lähdin näin itsenäisyyspäivän jälkitunnelmissa pohtimaan, rapauttaako sivistys ja opiskelu suomen kielen…
Minua ärsytti aikaisemmin suunnattomasti (ja ärsyttää välillä vieläkin) kun puhutaan suomea, mutta puhe vilisee vierasperäisiä sanoja. Brainstormataan ja mennään dinnerille.
Pian niitä sanoja huomaa käyttävänsä itsekin. Ne tarttuvat ja niihin tottuu. Joihinkin jopa tykästyy.
Yliopisto-opinnoissa olen oivaltanut, miksi kieli muuttuu ja vierasperäistyy. Kyse ei ole pelkästään (heh) yrityksestä kuulostaa ”viisaalta ja lukeneelta”.
Kyse on siitä, että kahlaamme satoja ja tuhansia sivuja tieteellistä, pääosin englanninkielistä tekstiä. Jossain vaiheessa aivot ehkä adaptoituvat (hups!) eli mukautuvat ja tottuvat tiettyihin käsitteisiin ja on yksinkertaisesti helpompaa operoida (öhöm) näillä käsitteillä ennemmin kuin miettiä niille sopivaa suomenkielistä vastinetta.
Pysähdyin miettimään tutkielmaani kirjoittamaani lausetta: ”Sekä asenteiden että uskomusten määrittelyssä huomioidaan usein niin kognitiivista, affektiivista kuin behavioraalista puolta.”
Lyhyt lause sisältää kolme vierasperäistä käsitettä. Lause on sisällöllisesti hyvä ja tiivis, mutta silmiini sattuu, miten se kohtelee armasta suomen kieltämme.
Pyrin oppimistehtävissä kirjoittamaan pääsääntöisesti mahdollisimman suomalaisesti. Huomaan myös, että tällaisten kirjoittamiseen liittyvien yksityiskohtien reflektointi (auts!) olisi mielestäni kivaa ja hyödyllistä. Mietin myös, onko vierasperäisten käsitteiden käyttö itsetarkoitus? Mitä sillä halutaan viestittää? Miksi Jenni Haukion väitöskirjan nimessä puhutaan esimerkiksi ”avoimen vuorovaikutteisuuden ideaalista sisäisen mobilisaation realiteettiin”. Eikö se satu runoilijan sieluun? Syökö saman sanoittaminen suomeksi tieteellistä uskottavuutta?
On toki totta, että tiedeyhteisö tarvitsee mahdollisimman yleismaailmallisen kielen ja yhteistä käsitteistöä. Terveyskasvatuksen ja terveyden edistämisen näkökulmasta on hyvä kuitenkin pysähtyä miettimään kieltä ja sanavalintoja: hienot sanat itsessään eivät edistä terveyttä vaan pahimmillaan jopa eriarvoistavat siihen liittyvää viestintää. Mielestäni opinnoissakin voitaisiin enemmän rohkaista kirjoitustehtäviin, joissa ”kirjoita 15 sivua tästä aiheesta tiedekunnan tieteellisten ohjeiden mukaisesti” -tehtävien sijaan opeteltaisiin tutkittuun tietoon pohjautuen perustelemaan sisältöä, mutta harjoiteltaisiin monipuolisempia viestinnän tapoja. Välillä tuntuu, että niin paljon kuin pidänkin kirjoittamisesta, en oikein enää kehity ja monipuolistu siinä.
Lopuksi todettakoon, että tieteellisten käsitteiden käyttö saa asiat kieltämättä kuulostamaan paremmilta kuin ne ovatkaan:
